Kevättä etsimässä

May 3, 2017, 10:09 am

≫ Next: Pisamalahden linnavuori Sulkavalla

≪ Previous: Lintuniemi yöllä ja päivällä

Vaikka pidän talvesta, niin tähän aikaan vuodesta alkaa jo kaivata jotain muutakin kuin lunta ja jäätä. Lähdettiin siis kohti lumetonta Länsi-Suomea. Viikon automatkalla Pirkanmaalla, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Kanta-Hämeessä etsittiin kevään merkkejä. Tosin, lunta ja jäätäkin matkalla nähtiin kun vappuaatto antoi lunta tasapuolisesti koko Suomeen.

Kuvia ja tunnelmia matkan varrelta:

Pälkäneen rauniokirkko kuvattuna vähän ennen lumisadetta.1500-luvun alussa valmistuneen kirkon perustukset ovat alkaneet pettää 1740-luvulla ja kirkko on hylätty 1839 uuden kirkon valmistuttua.

Satakunnasta löytyi erämainen Joutsijärvi. Järven suojaisissa lahdissa oli vielä jäätä. Joutsijärvelle voisi palata toistekin vaikkapa teltan ja kajakin kanssa. Järven ympäri kulkee 27 kilometrin vaelluspolku. Rannoilla ja saarissa on laavuja, tulipaikkoja ja onpa autiotupiakin.

Telkän iloa ei jäät haitanneet. Seurasin ison kiven takaa sen sukeltelua ja riemunkiljahduksia.

Metsänpohjaa pilkuttivat sinivuokot.

Noormarkunjoen Myllykoski

Merikarvianjoen Lankoski

Valkohäntäpeuroja Porin saaristotien varrella.

Silkkiuikkujen tanssia Rauman Poroholman rannalla.

Pesänrakentajat

Pesänrakentajia tässäkin samalla rannalla silkkiuikkujen kanssa.

Auringon laskiessa Poroholman rannalla

Poroholman aamu oli yhtä kaunis kuin iltakin. Kiikartorni aamuvalossa.

Purjelaiva Gerda ankkurissa Poroholmassa

Pyhärannan kivikirkko puistomaisen hautausmaan ympäröimänä. En ole ennen nähnyt noin kauniisti leikattuja vuorimäntykasvustoja.

Turun Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan ulkoalueilla kukki jo monenlaista kevätkukkaa, kuten tämä onnenpensas.

Ruissalossa käyntimme aikana ehti sataa vettä, räntää, lunta ja rakeita. Hallerinkylmänkukan kukinnot olivat painuneet alas räntäsateen jälkeen.

Jouluruusukin oli kärsinyt lumesta ja rakeista.

Aamu Torronsuolla oli aurinkoinen mutta kylmä yöpakkasen jälkeen. Huurteiset pitkospuut olivat liukkaat.

Matkan loppuhuipennuksena oli tutustuminen Hämeen harvinaisiin kylmänkukkiin. Janakkalan hämeenkylmänkukat olivat vasta nupulla.

Aurinkoiselta rinteeltä löytyi ensimmäinen auki oleva kukinto.

Pellon laidan pienellä luonnonsuojelualueella kukinta alkoi olla jo ohi.

Tuuloksesta löytyi laajin kukkaesiintymä, jossa kukinta oli juuri nyt parhaimmillaan. Alueen kylmänkukat olivat enimmäkseen kangasvuokon ja hämeenkylmänkukan risteytyksiä. Oli elämys ja hieno päätös matkallemme nähdä nuo suuret, kauniit kukat.

↧

Pisamalahden linnavuori Sulkavalla

May 9, 2017, 12:48 am

≫ Next: Jättiläiskivien maa ja takatalvea

≪ Previous: Kevättä etsimässä

Kapeat portaat johdattavat jyrkkien kallioseinämien lomasta ylöspäin. Puiden välistä pilkistävä aurinko lämmittää selkää. Lämpöä tosin ei ole paljon annosteltu tällekään päivälle. Kolme plusastetta ja kylmä koillistuuli on ollut tämän toukokuun alun normisäätä. Mutta tähän suojaiseen kalliokoloon ei koillistuuli pääse kurottamaan.

Olen kiipeämässä Sulkavan linnavuorelle, eli Pisamalahden linnavuorelle, yhdelle Suomen muinaislinnoista. Muinaislinnoiksi eli linnavuoriksi nimitetään vartio- ja pakopaikkoja, jotka ovat korkeita kallioita, harjuja tai saaria. Suurin osa Suomen muinaislinnoista on Pisamalahden linnan tavoin jyrkkäseinäisiä kallioita, joiden loivanousuisimmat rinteet on vahvistettu muurilla. Linnavuoret ajoittuvat myöhäiseltä rautakaudelta aina 1300-luvulle. Suomi oli rajamaa, jonka kautta ruotsalaiset ja venäläiset hyökkäsivät toistensa kimppuun. Vihollisen uhatessa muinaislinnassa sytytettiin merkkitulet. Näin varoitettiin kylien asukkaita, jotta he voisivat paeta turvaan linnavuorille tai metsään.

Lähempänä vuoren lakea alkaa alapuolelta näkyä Enonveden Linnavirtaa. Olen kulkenut kajakilla vuoren juurelta Suomi Meloo-joukkueen mukana ja soutanut kirkkoveneellä Sulkavan souduissa, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun näen maiseman vuorelta.

Kallion laelta avautuu lähes esteettömät näköalat idästä länteen.

Linnavuoren alla on kaksi laituria, joihin voi kiinnittyä isommallakin veneellä. Vähän huimaa suoraan alas kurkottaessa. Pudotusta on noin viisikymmentä metriä.

Linnavuoren itä-, etelä- ja länsireunamat ovat äkkijyrkät, mutta idän puolelta rinne on loivempi. Kivistä ladottu, hyvin säilynyt puolustusvarustus on muisto ihmiskäden jäljestä vuosisatojen takaa.

Tulipaikka on grillikatoksessa joka jää vesiltä katsottuna piiloon korkean kallioseinämän taakse.

Ihan rantaviivan tuntumassa on valtavia kivijärkäleitä.

Matkalla Sulkavalle löytyi tämä ihastuttava luonnonihme. Kangasvuokot pilkuttivat tienvarren hiekkaista törmää. Kukinta oli jo loppuvaiheessa, mutta olivat ne edelleen kauniita. Pienellä alalla oli satoja kangasvuokkoja.

↧

Jättiläiskivien maa ja takatalvea

May 13, 2017, 10:17 am

≫ Next: Korkeakoski äitienpäivän aikaan

≪ Previous: Pisamalahden linnavuori Sulkavalla

Toukokuu lähestyy puoltaväliä, joten tekisi mieli jo päästä mökkisaunaa lämmittämään. Mutta tänä keväänä talvi ei halua antaa periksi. Yöpakkasia on ollut joka yö ja lumikuuroja tulee vähän väliä. Kun aurinko taas vaihteeksi näyttäytyi, päätin lähteä ajamaan mökille, mutta matka ei ollutkaan ihan ongelmaton. Viimeisellä sivutieosuudella kesärenkaat ja viiden sentin lumikerros tiellä alkoi tuntua arveluttavalta yhdistelmältä.

Onneksi lunta tiellä oli vain paikoitellen ja pääsin hyvin perille. Saunan lämpiämistä odotellessa päätin lopultakin käydä katsomassa lähellä olevaa kivijättiläisten maata. Metsähallitus on aloittanut harvennushakkuut alueella, joten kiirehdin näkemään paikan ennen metsäkoneiden tuloa.

Tieltä on vain viidenkymmenen metrin matka pienelle kukkulalle. Se on osittain avokalliota, mutta suurimmaksi osaksi kivikkoa. Huomasin heti, että nyt on jalassa väärät jalkineet. Kumisaappaiden sijaan tässä kivikossa olisi pitänyt olla tukevat maastokengät.

Noin hehtaarin kokoisella alalla on useita suuria siirtolohkareita ja niiden alla pieniä luolia.

Suurimmat lohkareet ovat 3-4 metriä korkeita.

Yksi jättiläinen seisoo pienen kivijalan varassa.

Sateenpitopaikkoja löytyy monta. Suojaa tarvittiinkin, koska raekuuro pyyhälsi yli.

Kallion päällä kasvaa palleroporonjäkälää.

Paksu kelopuu on alaosastaan hiiltynyt. Muisto kauan sitten raivonneesta metsäpalosta.

Oi ihana toukokuu !

Kajakki saa vielä pitkään odotella vesillepääsyä.

Sisällä oli mukavan lämmintä.

Jo kertaalleen sulanut ranta oli jäätynyt uudelleen.

Auringonlasku toukokuussa 2017. Mökkikirja kertoi, että vuosi sitten samaan aikaan tein ensimmäisen saunavastan.

paikka kartalla: siirtolohkareet

↧

Korkeakoski äitienpäivän aikaan

May 14, 2017, 10:30 pm

≫ Next: Melontaa, kukuntaa ja kukkasia

≪ Previous: Jättiläiskivien maa ja takatalvea

Tasan kolme viikkoa on kulut siitä kun edellisen kerran kävimme Korkeakoskella kevään edistymistä tarkkailemassa. On sanottu, että äitienpäivän aikaan Korkeakosken kuohut ovat komeimmillaan. Lähdettiin siis katsomaan mitä on tapahtunut kolmen viikon aikana. Joko koskella kuohuu?

Lumi oli sentään sulanut parkkipaikalta sitten viime käynnin. Parkkipaikka olikin melkoisen täysi. Monet muutkit olivat tulleet Korkeakosken kevättä katsomaan.

Kosken rannoilla ja koskeen kaatuneiden puiden veteen kaartuvilla oksilla oli paksuja jääpuikkoja. Ei ihme, koska viime viikon jokaisena yönä on lämpötila mennyt pakkasen puolelle. Vesi sentään virtasi vapaasti kosken yläjuoksulla.

Laskeutuminen kosken alapuolelle oli ihan yhtä hankalaa kuin kolme viikkoa sitten. Jää ja lumi portaissa ei ollut sulanut yhtään. Onneksi olin muistanut ottaa piikit kenkiin ja lisätukena oli kävelysauva. Komeita jääpuikkoja oli myös kosken alaosassa. Luulenpa, että ihan joka vuosi ei toukokuussa ole näin mahtavia jäitä.

Laajakulmainen kuva kosken alaosasta kertoo, että lunta on vielä paljon. Veden virtaama tulee vielä kasvamaan lähiviikkoina.

Näkymä ylhäältä kosken niskalta suoraan alas.

Sinitaivas heijastui kivien päällä olevasta jääpinnasta.

Jääpuikkojen runsautta virtaan kaatuneen puun oksilla.

↧

Melontaa, kukuntaa ja kukkasia

May 18, 2017, 7:15 am

≫ Next: Konnekosken melontanäytös

≪ Previous: Korkeakoski äitienpäivän aikaan

Alkuviikolla pääsin ensimmäistä kertaa vesille. Tosin vahva jäälautta oli ihan laiturin vierellä, niin kova että melalla kopauttamalla ei jää mennyt rikki. Jäitä väistellen pääsin kuitenkin saaria kiertämään.

Joutsenet aloittivat motkotuksen heti kun lähestyin. Ei ollut paljon mahdollisuutta väistää kun me kaikki yritimme jäiden keskellä samaan sulaan.

Saaren etelärannalta löytyi melontavettä.

Olihan siellä kuikatkin, jokakeväinen ilonaihe ensimelonnalla. Se on huono melontakauden aloitus jos ei kuikkaa näy.

Mökkivesillä oli myös jäitä vastassa. Pääsin kuitenkin etenemään rannan ja jäälautan välissä puoli kilometriä. Kuikka oli tullut jo tällekin järvelle. Näin sen lentävän ja kohta kuului huutokin. Käki kukkui koko ajan, myös sen kuulin ensimmäistä kertaa tänä keväänä.

Oli pakko kääntyä kun ei enää voinut pujotella kivien ja jäiden välistä eteenpäin.

Vaiverossa oli hyvin pienet nuput.

Kallavesi vapautui jäistä virallisen tiedon mukaan 17.5. klo 13:15.

Itkonniemeltä löytyivät nämä ihastuttavat keväänmerkit. Sinivuokko kukki metsäpolun varrella.

Valkovuokotkin alkoivat avautua.

↧

Konnekosken melontanäytös

May 21, 2017, 2:08 am

≫ Next: Ilta Kallavedellä

≪ Previous: Melontaa, kukuntaa ja kukkasia

Villiinny keväästä 20.5.2017 Luonnonpäivät-tapahtumia olisi ollut lähiseudulla tarjolla useitakin. Minuun vetosi eniten Rautalammin kunnan järjestämä Konnekosken melontanäytös, jossa taitojaan esittivät Kallan Melojat, Melanvilauttajat ja Pieksämäen kanoottiseura. Paikalle oli kertynyt mukavasti yleisöä katsomaan freestyle-, slalom- ja poolomelontanäytöksiä sekä koskipelastusta.

Konnekoski on tuttu paikka vuosien takaa. Istuessani rantakivelle Konnekosken montun kohdalle muistuu mieleen ajat kun katselin oman nuorisoni puljausta koskessa. Melojien taidot ovat kehittyneet siitä ajasta, mutta ovat välineetkin vähän erilaisia. Silloin ei vielä ollut jättiläisen aamutohvelia muistuttavia freestylekajakkeja, joilla voi tehdä näyttäviä temppuja.

Kun on taitoa, voi koskessa tehdä voltin ja vielä perään toisen.

Huimapäisimmät pudottautuivat kalliolta veteen.

Koskimelojat harjoittelevat kosken yläosan stoppariaallossa.

Monttu on syvä, meloja saattaa....

...kadota stoppariaaltoon kokonaan.

Koskenlaskua kanootilla.

Koskipelastusnäytös

Videopätkä koskelta:
Konnekosken melontanäytös

Melontanäytöksen jälkeen teki mieli päästä itsekin kajakkiin. Vielä tiistaina mökkilahden jää ei särkynyt melalla kopauttaessa, lauantaina jäitä ei näkynyt enää missään. Saunan lämmetessä kävin melomassa lahdella muutaman kilometrin lenkin. Olisi pitänyt olla kunnon kamera mukana. Lahdella oli viisi kuikkaa, kurki lähti ihan vierestä lentoon ja rannan laitumella tapasin nämä uteliaat nautaeläimet. Kännykkäkuva tästä kohtaamisesta jäi muistoksi.

↧

Ilta Kallavedellä

May 23, 2017, 11:06 pm

≫ Next: Neulaniemen kukkia ja Pörsänmäen valkovuokkolehto

≪ Previous: Konnekosken melontanäytös

Kallaveden pinta on asettunut peiliksi ja on kevään lämpimin ilta, siis täydellinen melontasää. Lasken kajakin vesille ja lähden melomaan Vuorisalon suuntaan. Tähän aikaan keväästä vesillä on vielä hiljaista, vain muutama moottorivene pyyhkäisee ohitse. Toista on keskikesän iltoina, silloin vesiliikennettä on paljon ja siksi lähdenkin mieluiten vesille aikaisin aamulla, jolloin järvellä on vain muutama kalastaja.

Höyhenen kuvaaminen kajakista käsin onnistuu kun on ihan tyyntä.

Vuorisalon kallio peilaa veteen illan valossa.

Sammalien ja jäkälien heijastus rantaveteen.

Vuorisalon länsirannalle on viime kesänä rakennettu laavu ja laituri. Kajakkilaiturikin on, mutta sitä ei ole vielä asennettu paikalleen.

Palaan Vuorisalosta Savolannimen edustan pienten saarien luo odottelemaan auringonlaskua.

Pieni luoto Selkä-Havukan vieressä.

Selkä-Havukan laavu.

Pian on auringonlaskun aika.

Auringon mentyä metsänrajan taakse vyöryy lännestä lisää pilviä taivaalle. Nyt kannattaa jäädä odottamaan. Pian horisontin takaa tuleva auringonvalo alkaa värjätä pilviä.

Iltataivaan väriloistoa kannatti odottaa.

Vedenpinta toistaa taivaan värit.

Idän taivaskin saa osansa auringonlaskun väreistä.

Viimeiset heijastukset ennen taivaan värinäytelmän himmenemistä.

↧

Neulaniemen kukkia ja Pörsänmäen valkovuokkolehto

May 25, 2017, 3:00 am

≫ Next: Hepoköngäs kuohuu

≪ Previous: Ilta Kallavedellä

Katselin viimevuotisia samoihin aikoihin otettuja kuvia Neulaniemen kasviretkeltä. Silloin olivat kukassa kissankäpälät, orvokit, lehtokuusamat, ojakellukat, tuomet ja metsänpohja vihersi. Nyt kuusikon juurella ei viherrä. Kovasti myöhässä on kukinta, vai onko se viime vuodet ollut aikaisessa?

Vaivero oli ehtinyt kukkaan lammen rannan hetteiköllä. Olisiko kylmä sää kiusannut kun kukat olivat tavallista pienempiä ja osa kukinnoista näytti kuivuneelta.

Neulaniemen varjoisassa metsässä näsiä kukki vielä. Aurinkoisemmilla paikoin kukinta on jo ohi.

Aamuhetki tulilla Vuorilammen rannalla. Nuotiosavu jäi pitkäksi aikaa leijumaan lammen ylle.

Keskipäivän lämmön innostamana ensimmäiset perhoset ilmestyivät piiloistaan. Sitruunaperhosen tavoitin kuvaan, mutta neitoperhonen karkasi.

Tienvarren ojassa vilkkui keltaista. Luulin ensin leskenlehdeksi, mutta rentukoita ne olikin. Kevään ensimmäiset kukat nämäkin.

Monena keväänä on ollut mielessä käydä tutustumassa Pörsänmäen valkovuokkolehtoon. Matkalla pohjoiseen teimme mutkan sivuteiden sokkeloihin, ja sieltä kylätien varrelta löytyi valkovuokkoja kukkiva valoisa rinnelehto. Pörsänmäen valkovuokkoesiintymä on todellinen Iisalmen ihme. Se sijaitsee noin 300 kilometriä pohjoisempana yleisiltä valkovuokkojen kasvupaikoilta. Luonnonsuojelualueeksi on rauhoitettu noin kolme hehtaaria, mutta valkovuokkoja esiintyy kaikkiaan seitsemän kilometriä pitkän ja kilometrin levyisellä alueella. Alue on ollut jo kauan kasveista kiinnostuneiden retkikohteena. Jo vuonna 1895 on paikalta toimitettu kasvinäyte Helsingin yliopiston kokoelmiin.

Valkovuokkojen lisäksi lehdossa kasvaa myös kevätlinnunsilmää. Myös se on harvinainen Pohjois-Savossa.

ps. Jos Pörsänmäki-nimi tuntuu tutulta, niin olet ehkä kuullut Jaakko Tepon lauluja. Pörsänmäki, Ruikonperä ja Toivo Ryynänen esiintyvät usein Tepon laulujen sanoituksissa. Toivo Ryynänen on olemassa, kuten Pörsänmäkikin, mutta Ruikonperä on mielikuvituksen tuote.

↧

Hepoköngäs kuohuu

May 26, 2017, 2:00 am

≫ Next: Aamu Kiutakönkäällä

≪ Previous: Neulaniemen kukkia ja Pörsänmäen valkovuokkolehto

Jos keväällä sattuu liikkumaan lähelläkään Puolankaa, kannattaa poiketa katsomaan Hepokönkään kuohuja. Kun normaalilla vesimäärällä putouksia on yksi tai kaksi, niin tulva-aikaan niitä on useita ja huipputulvan aikaan koko kallio on veden peitossa.

Nyt ei ollut ihan tulvahuippu, mutta Heinijoen vesi syöksyi kuitenkin useana putouksena alas kalliota.

Auringonvalon suunta sattui sopivasti, komea sateenkaari näkyi putouksen juurella. Veden putoaminen synnyttää kosken alle paljon vesihöyryä. Sumua satoi putouksen alapuolella olevan pienen lammen takarannallekin. Putouksen kuvaaminen suoraan edestä päin ei onnistunut koska ilmassa lentävä sumu kasteli heti kameran linssin.

Putouksen puolivälissä olevalta näköalatasanteelta näkee kuohut sivusuunnasta, mutta osa putouksesta jää puiden taakse piiloon.

Koskenniskalle on viime syksynä valmistunut puolikota, halkovaja ja wc. Putoukselle johtava polku ja Heinijoen ylittävä silta on myös uusittu.

Putouksen sivu-uoma täyttyy keväisin. Takana vilahtelevat pääuoman kuohut.

Alarinteestä on hauska katsoa veden kaatumista uomaan.

Kodalle ja koskenniskan näköalapaikalle pääsee myös pyörätuolilla.

Koskenniskan näköalatasanteelta kuvattu.

Takarannan kalliolla on myös hyvä kuvauspaikka.

↧

Aamu Kiutakönkäällä

May 28, 2017, 9:59 pm

≫ Next: Konttaisella

≪ Previous: Hepoköngäs kuohuu

Herätys oli neljältä aamulla ja ennen kuutta olemme jo Oulankajokivarressa kävelemässä kohti Kiutaköngästä. Aikaiseen lähtöön on kaksi syytä. Aurinko valaisee aamuvarhaisella kosken uoman suuntaisesti, jolloin takarannan kallion muodot erottuvat hyvin. Toinen syy on väistellä polkujuoksijoita. Kello 10 starttaa Oulangan luontokeskukselta 53 kilometrin sarja, jossa osanottajia on satoja. Polkujuoksu on tänä vuonna johdettu kulkemaan ihan Kiutakönkään kuohujen vierestä, joten koskella olisi kovasti ruuhkaa. Nyt vain muutama pisimmän, eli 160 kilometrin sarjan osanottaja ohitti könkään siellä olomme aikana.

Yöllä oli ollut muutama aste pakkasta, mutta auringossa lämpötila on jo plussan puolella.

Tänä keväänä Oulankajoki tulvii hillitysti. Huipputulvien aikaan kallio ylimmän könkään vieressä on veden peitossa, nyt pääsee hyvin kuohujen viereen kalliolle kuvaamaan.

Kallioseinämän katajat ja ruohot ovat jääkuorrutettuja.

Sivu-uoman putouskin on komea tähän aikaan.

Valo heijastuu kosken kuohuista takarannan punaiseen kallioon. Kallion väritys on mielestäni silloin kauniimpi kuin suoraan osuva valo.

Sivuvalo paljastaa hienoja yksityiskohtia kallion pinnasta.

Vuonna 2015 toukokuun puolivälissä koskessa oli vettä paljon enemmän. Vedenpinta kohosi silloin lähelle sivu-uoman alemman sillan kantta. Ympäristö.fi:n tilaston mukaan vuonna 2015 vedenpinta oli korkeimmillaan 162,42 cm, nyt huippukorkeus on 161,15, eli vesi on 1,27 cm matalammalla. Ennusteiden mukaan vesi ei enää tästä nouse. Oulangan huipputulva kestää yleensä vain muutaman päivän, saa nähdä piteneekö tulvakausi nyt kun maastossa on vielä paljon lunta ja yöpakkasetkin hidastavat sulamista.

Käymme vielä kosken takarannalla. Kuvassa Kiutakönkään viimeisen kynnyksen rullaava aalto.

Takarannan tulipaikka, Könkään kuohu.

Nuotiosavu taisi houkutella kuukkelit paikalle. Harvemmin ne enää tähän aikaan keväästä ilmestyvät retkiseuraksi. Eväsleivän muruset kelpasivat hyvin.

Kuusamon järvissä on vielä paksut jäät, lunta on paikoin polviin saakka, mutta aurinkoiselta rinteeltä löytyy lupaus kesästä.

↧

Konttaisella

May 30, 2017, 9:54 pm

≫ Next: Melontavesillä

≪ Previous: Aamu Kiutakönkäällä

Tähän aikaan vuodesta tahtoisin jo kasviretkille kukkia kuvaamaan, mutta tänä vuonna kaikki on toisin. Kuusamon järvissä on jäät vielä rantoja myöten ja vaaroilla ja metsissä lunta. Taitaa kesäntulo olla jo kuukauden verran myöhässä. Dokumentoin tähän kuvia tästä epätavallista keväästä. Onpa sitten vertailukohdetta tuleville vuosille.

Kiipesin myöhäisenä iltana Konttaisen laelle. Matkalla Konttaiselle lumi- ja raekuuro yllätti ja Konttainen peittyi pilveen. Sateen loputtua lähdin nousemaan jyrkkää polkua. Rinteen alaosassa polku oli mutainen ja liejuinen, keskiosassa jäinen ja ylhäällä laella luminen.

Kantojärven rannoilla ei näy yhtään sulaa paikkaa.

Kitkajärvikin on tukevasti jäässä. Suomi Meloo-viesti alkaa parin viikon päästä ja melotaetappeja on myös Kitkajärvellä. Ehtiikö jäät sulaa siihen mennessä?

Karhunkierros NUTS-polkujuoksijoiden jäljiltä Konttaisen laella on tallattu polku.

Virkkulan kylä Porontimajärven takana. Peltotöihin ei taida päästä vielä vähään aikaan.

Porontimajärvi

Lumi ei ole sulanut edes vaaran länsirinteeltä.

Näkymä Konttaisjärvelle ja Purnujärvelle.

Valtavaara ja Konttaisjärvi

Iltapilviä Kitkajärven yllä vähän ennen auringonlaskua

Konttaisjärven pohjukassa, paikassa josta laskee puro alempaan Purnujärveen, on puronsuussa sen verran sulaa, että Konttainen mahtuu peilaamaan veden pintaan.

↧

Melontavesillä

June 5, 2017, 9:29 pm

≫ Next: Vuorokausi Konnevedellä, osa 1

≪ Previous: Konttaisella

Pari viikkoa jatkuneen pohjoisvirtauksen aikana ei juuri tyyntä säätä ole ollut, tuulta ja kylmää ilmaa on vyörynyt tasapuolisesti koko Suomeen. Eilen aamulla, lopultakin, veden pinta oli asettunut peiliksi. Lämpöasteita oli tutusti alle kymmenen, mutta nyt sentään on luvattu lämpenevää.

Rantametsässä kukkuu käki ja pikkulinnut laulavat kun aamuvarhaisella lasken kajakin vesille ja lähden melomaan pitkin Kallaveden tyyntä pintaa. Minun lisäkseni järvellä ei ole muita kuin lokit, kuikat ja härkälinnut.

Rypyläpilvet innoittavat kokeilemaan päällekkäisvalotusta.

Erään mökin pihassa on hieno puunrungoista tehty taideteos. Pitkällä zoomilla saan sitä osittain kuvaan, vaikka teoksen hahmot ovatkin kääntäneet selkänsä järvelle päin.

Jonkinlainen taideteos on kummelikin niemen kärjessä.

Tätä olen odottanut. Melontamatkani eivät ole pitkiä, mutta aikaa kuluu, kun pysähdyn vähän väliä kuvaamaan tätä maisemaa johon en kyllästy koskaan.

Rantavesien rentukat ovat vasta avaamassa kukkiaan.

Rantakoivuissa on vielä hentoa kevään vihreyttä.

Heijastuksia ja väreilyä.

Lokit ovat ihmeen pelottomia. Lakkaan melomasta ja kajakki liukuu hiljaa kohti kivellä istuvia lokkeja. Ne katselevat ihan muualle eivätkä väliltä lähestyvästä kajakista.

Tätä lokkia seurasin monta minuuttia ihan läheltä, kunnes se lopulta siirtyi vähän matkan päähän veteen.

Kuvakerronnan ulkopuolelta pari havaintoa: Härkälintuparikunta ohitti kajakin lähietäisyydeltä ja näin joutsenauran lentävän kohti pohjoista. Enteileekö joutsenten kulkusuunta kesän alkamista lopultakin.

↧

Vuorokausi Konnevedellä, osa 1

June 8, 2017, 11:54 am

≫ Next: Vuorokausi Konnevedellä, osa 2

≪ Previous: Melontavesillä

Irrottelen keltaista kajakkiani auton katolta Hanhitaipaleen kalasatamassa kun paikalle ajaa auto jonka katolla on myös keltainen kajakki. Hyvin ajoitettu sattuma. Kajakit siirtyvät autojen katoilta rannalle helpommin kaksin nostamalla ja kantamalla. Kun tavarat on pakattu kajakkiin, käytän vielä tilaisuutta hyväkseni ja pyydän melojaa (joka osoittautuu saman melontaseuran jäseneksi) ottamaan kuvan. Harvinaista yksinmelojalle. Kiitos.

En pääse pitkälle kun on jo pysähdyttävä kuvaamaan rannan vaiveroita. Vaiveroiden kukinta etenkin varjoisilla rannoilla on juuri nyt parhaimmillaan, ja niitä on runsaasti.

Saukkosaaren ihmeellisen räystäsluolan alle on melottava vaikka vähän outo olo tuleekin kun tietää miten paljon kiveä on pään päällä.

Kallion etelälaidalla on kapea kulkuaukko samaan luolaan.

Melon hiljakseen rantoja katsellen, niin hiljaa, että koskelotkaan eivät huomaa ennenkuin olen ihan vierellä.

Käpynän ukko on Etelä-Konneveden tunnettuja nähtävyyksiä. Edellisellä käynnilläni yritin etsiä ukon kasvoja kalliosta, mutta en löytänyt. Olen nähnyt kuvia ukosta ja sen perusteella luulin tietäväni mistä se löytyisi, mutta ukko pysyy piilossa edelleen. Mutta eikö tässäkin kuvassa ole selvästi kasvonpiirteitä havaittavissa? Ukkoa sihtaillessani se toinen keltainen kajakki tulee paikalle juuri sopivasti antamaan mittakaavaa maisemaan.

Viitaniemenselkä on peilityyni ja lämpöäkin on yli kaksikymmentä astetta. Täydellistä.

Pujottelen Aittosalmesta Kumpusaaren eteläpuolelle. Melon katsomaan kaunista kalliosaarta lähempää. Se on nimeltään Myhkyri. Myhkyriksi tai Myhkyräksi on nimetty paljon korkeita kalliosaaria Itä-Suomessa ja Kainuussa. Karttapaikan mukaan Suomessa on 43 Myhkyri-nimistä saarta.

Rantaudun Kumpusaaren Likoniemen tyveen. Retkipaikka on esitellyt Kumpusaaren metsälehmuslehdon sekä nettisivuillaan että Retkipaikka-kirjassa. Metsälehmukset ovat Pohjois-Savossa levinneisyysalueensa äärirajoilla, joten on mielenkiintoista nähdä millainen lehmuspaikka saaresta löytyy. Saaren rannalla ei kyllä näy pienintäkään vihjettä lehdon olemassaolosta, mutta kun nousen rinnettä ylös muuttuu suopursu-vaiverokasvusto kielo-oravanmarjakasvillisuuteen ja sitten yht'äkkiä edessä on yllätys. Kielokasvuston keskeltä kohoaa fuksianpunaisia kauniita kukkia. Jos metsälehmus on näillä leveysasteilla harvinaisuus, niin sitä on myös kevätlinnunherne.

Metsälehmuksia on paljon ja ne ovat suuria. Rungon paksuudesta päätellen ne ovat jo vanhoja, mutta nuoria lehmuksiakin löytyy. Lehdet eivät ole vielä kasvaneet täyteen mittaansa.

Kaiturin saaressa on uusi laavu ja tulipaikka. Rannalle on tehty kätevä kajakkilaituri. Samanlaisen jos saisi vielä Hanhitaipaleen satamaankin. Nyt siellä lankunpätkä toimittaa laiturinvirkaa.

Laavu on veistetty paksusta hirrestä, samoin kuin vierellä oleva halkovaja.

Kaiturin laavu on hienolla paikalla kalliosella rannalla Kodanovisenselän äärellä.

Räystätsalon pohjoiskärjessä oleva kivi on hyvä maamerkki.

Käyn katsomassa toisenkin uuden rantautumispaikan eli Enonrannan puolikodan sijainnin. Enonrantaan pääsee suurellakin veneellä, laituri on iso ja poijujakin on. Mutta kota on aika synkässä paikassa puiden keskellä.

Saaren yläpuolella lentelee kolme suurta lintua. Sääksien pesäsaari on syytä kiertää vähän kauempaa. Zoomailen puun latvassa istuvan sääksen kuvaan ja poistun kauemmas.

Lännestä päin on taivaalle noussut tumma pilvi. Veden väreilyä ja pilvien heijastusta katsellessa tulee mieleen Apulannan laulu Valot pimeyksien reunoilla.

Vaikka kansallispuistossa yöpymiseen suositellaan taukopaikkoja ja niiden lähialueita, niin jokamiehenoikeudella leiriytyminen on kuitenkin sallittua. Yleensä olen käyttänytkin virallisia taukopaikkoja, mutta nyt pystytän teltan Pyysalonselän äärelle Lammassaareen. Saaren pohjoisrannalta näkee sekä auringonlaskun että auringonnousun suuntaan.

Saaressa on hienoja kallioniemiä ja kuvauksellisia käkkyrämäntyjä.

Kello 23 aurinko painuu Pyysalonselän taakse.

Auringonlaskun jälkeen taivaan värit ovat voimakkaimmillaan.

Kuikat kokoontuvat.

Kuu on noussut jo korkealle. Lyhyt kesäyö alkaa.

Matka Konnevedellä jatkuu....

↧

Vuorokausi Konnevedellä, osa 2

June 10, 2017, 4:35 am

≫ Next: Kesäyö Iivaaralla

≪ Previous: Vuorokausi Konnevedellä, osa 1

Herään teltassa kello 3:30. Kun puolen yön jälkeen menin nukkumaan, asetin mielessäni automaattiherätyksen. Näin minulle käy aina. Vaikka puhelin olisi laitettu herättämään tiettyyn aikaan, herään aina pari minuuttia ennen herätystä.

Kun olen pujotellut itseni pois makuupussista ja saanut kengät jalkaan, on aurinko jo ehtinyt nousta metsänrajan takaa. Katselen ja kuvailen auringonnousun värikkäät hetket ja menen sitten jatkamaan unia.

Aamu on yhtä tyyni kuin oli eilinen päivä ja iltakin. Enpä muista koskaan nukkuneeni teltassa niin hyvin kuin nyt. Ilmeisesti lopultakin, yli kolmenkymmenen retkeilyvuoden ja erilaisten makuualustakokeilujen jälkeen olen löytänyt minulle sopivan makuualustan.

Aamukahvin lisäksi saan nauttia maisemasta.

Leirisaaren suojainen rantautumispaikka.

Ennen kuin alan pakata tavaroita kajakkiin, kuljen vielä saaren rantoja pitkin. Hienoja näkymiä avautuu joka suuntaan.

Melontaretki jatkuu tyynissä vesissä. Nyt on hyvä tilaisuus kierrellä ja kuvata saaria. Tuulisella säällä, ison selkäveden laineikossa kuvaaminen ei onnistuisikaan.

Kodanovisen saariston rannat ovat suurimmaksi osaksi kallioisia ja kivikkoisia, mutta löytyypä hiekkarantojakin. Konneveden saarten tunnetuimmat hiekkarannat ovat muutaman kilometrin päässä Pyysalon ja Lapinsalon saarissa. Niissä molemmissa on leiriytymispaikat.

Kapea salmi johdattaa Kalajanjärvelle. Matala väylä on alle kaksi metriä leveä.

Kalajanjärvi on sokkeloinen, noin neliökilometrin kokoinen. Kalajanvuori näkyy lahden takana.

Lahden sopukasta löytyy puronsuu, jossa on laituri. Tästä pääsisi Etelä-Konneveden korkeimmalle näköalapaikalle Kalajanvuorelle. Matkaa ei ole paljon, alle kilometri, mutta nousumetrejä on 115. Minulla ei ole kivikkoiselle polulle sopivia jalkineita mukana. Ei ole syytä lähteä katkomaan nilkkaansa melontatossuissa liukastellen. Mutta evästauon pitämiseen paikka on ihan hyvä.

Järven eteläpuolella on pitkä ja kapea Kirkkolahti. Rannat nousevat kapean lahden molemmin puolin jyrkästi montakymmentä metriä ja Kirkkovuori on jopa 50 metriä vedenpintaa korkeammalla.

Kirkkovuori lahden toiselta reunalta kuvattuna.

Kalajanvuori ja vähän matalampi Kituvuori peilaavat tyyneen Kalajanjärveen.

Loppumatkan seuraan rantoja aina Saukkosaaren salmeen asti. Erikoisennäköinen lintu kiinnittää huomion. Koskeloksi tunnistan, mutta vasta kotona saan vahvistuksen, tukkakoskelo. Eipä ole ennen tavattukaan.

Vuorokausi Konnevedellä tarjosi parastaan. Alkavan kesän kauneutta, lämpöä ja tyyntä melontakeliä. Kiitän.

↧

Kesäyö Iivaaralla

June 12, 2017, 11:01 pm

≫ Next: Suomi Meloo reitillä Kuusamo-Ii

≪ Previous: Vuorokausi Konnevedellä, osa 2

Pitkän soratien päästä Iivaaran juurelta löytyy Iivaaran eräkartano. Eräkartano tarjoaa ruoka- ja majoituspalvelua erämaisessa ympäristössä. Taitaa olla Suomen ainoa A-oikeuksin varustettu ravintola, jossa ei ole sähkövaloa. Majoitusmökeissä on aurinkosähköllä toimiva valaistus ja kännykän latausmahdollisuus. Vietämme illan hyvässä seurassa ruokaillen ja saunoen.

Eräkartanon saunarannan näkymä iltayöstä. Ahvenjärveen, josta eilispäivänä on juuri jäät lähteneet, piirtyy Ahvenvaara ja Penikkavaara.

Vähän ennen puolta yötä osa seurueestamme lähtee nousemaan vaaralle. On täydenkuun aika. Kuu on aikaa sitten noussut taivaalle kaakon suunnalta. Samaan aikaan toisella puolen vaaran lakea, luoteessa, aurinko alkaa painua kohti horisonttia.

Saavutamme vaaran laen noin kello 00:40. Aurinko on juuri painumassa hetkeksi horisonttiin.

Punertava iltataivas värjää peilityynen Iijärven pinnan. On niin hiljaista, että kuikan ääni kuuluu järveltä, vaikka matkaa alas on linnuntietä pari kilometriä ja korkeuseroa järven ja vaaran laen välillä yli 200 metriä.

Vaaran varjoisissa notkoissa ja vaaran päälläkin on vielä paikoin lunta. Varma kesän merkki on kuitenkin se, että itikat ovat heränneet.

Aurinko piilottelee noin puolisen tuntia horisontin takana ja nousee sitten uudelleen taivaanrannalle.

Juuri kun olen lähdössä takaisin alas, kiinnittyy huomio punaiseen mättääseen kallion reunalla. Variksenmarja kukkii. Sen punaiset hedekukat saavat lisää punahehkua alhaalta päin tulevasta nousevan auringon valosta. Nuo kauniit kukat kesäyön valossa ovat kuin Iivaaran lahja kesäyön kulkijalle.

↧

Suomi Meloo reitillä Kuusamo-Ii

June 17, 2017, 8:39 am

≫ Next: "Valvo yö ulkona"

≪ Previous: Kesäyö Iivaaralla

Osallistuin pitkästä aikaa Suomi Meloo-tapahtumaan, koska tänä vuonna viesti alkoi Kuusamosta. Lopetin aikoinaan 20. osallistumiskerran jälkeen, koska alkukevään kukkarunsaus houkutteli kesäkuun alkupäiviksi Kuusamoon ja melontatapahtuma oli aina juuri samaan aikaan jossain muualla Suomessa. Muistona kahdestakymmenestä viestiin osallistumisesta melontalippiksessäni komeilee Suomi Meloo-klubilaisen norppatunnus.

Suomi Meloo-viesti etenee vuorokauden ympäri lähtöpaikasta lopetuspaikkaan kuuden päivän ajan. Vain viikon puolivälissä viesti pysähtyy 12 tunnin ajaksi. Silloin vietetään melajuhlaa.
Kuusamo oli nyt ensimmäistä kertaa Suomi Meloo-viestin paikkakuntana. Loppujen lopuksi Kuusamonkin osalta viesti sujui hyvin, vaikka muutoksia aikatauluun ja ohjelmaan tuli sääolosuhteiden vuoksi. Syy muutoksiin oli yksinkertainen, joskin yllättävä, kun sentään eletään kesäkuun puoliväliä: Kitkajärvi, jossa melojien olisi alkuperäisen aikataulun mukaan pitänyt meloa pari vuorokautta, oli vielä jäässä viestin alkaessa. Kitkajärven osuudet korvasi melonta Oulankajoella ja patikointi Pienellä Karhunkierroksella, molemmat hyviä korvaajia. Varmaan moni meloja osallistui kumpaankin osuuteen ensimmäistä kertaa.

Vaan ei Kuusamo ihan helpolla melojia päästänyt. Lämmin kesäinen sää muuttui juuri viestin alkaessa. Lämmintä oli vain viisi astetta ja tuuli kylmä kun melojat lähtivät urheilukentän rannasta Kuusamojärvelle kohti Ollilan lomamajoja. Ensimmäinen osuus myöhästyikin aikataulusta reilusti.

Ensimmäisen melontaosuuteni piti alkaa Ollilan lomamajojen rannasta puolenyön aikaan. Alkuosuuksien myöhästymisen johdosta matkaan päästiin lähtemään vasta seuraavan vuorokauden puolella, eli 00:30. Odotellessa kuvasin rannalta kauniita yötaivaan pilviä ja meloin lämpimikseni kierroksia järvellä.

Muojärvellä oli ensin vastassa sumu ja parin kilometrin melonnan jälkeen tavoitimme jään reunan, eli eteminen loppui siihen. Suunniteltu 30 kilometrin yösafari järvellä kutistui 18 kilometriin. Mutta tulipa taas uutta kerrottavaa Suomi Meloo-muisteloihin. Koskaan aikaisemmin ei jäät ole keskeyttäneet Suomi Meloo-viestin kulkua.

Yön musiikkina oli jäähileiden kahina ja kilinä. Ei ollut niitä lämpimimpiä melontaosuuksia. Onneksi olin varautunut kevytuntuvatakilla ja neopreenihansikkailla. Kevytuntuvatakki sai tauon jälkeen jäädä lämmittäväksi kerrokseksi melonta-anorakin alle ja neopreenihanskat piti kädet lämpiminä.

Seuraavan päivän Oulankajokimelonnalle osallistui ennätysmäärä melojia. Jos en väärin kuullut, niin liikkeellä oli 45 kajakkiyksikköä, 38 kajakkikaksikkoa ja neljä kanoottia. Olisiko joella koskaan ennen ollut yhtäaikaa niin monta melojaa. Sää oli hieman lämmennyt eilisestä, mutta mikä parasta, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.

Olen yleensä melonut Oulankajoen rauhalliseen tahtiin, pysähdellen vähän väliä kuvaamaan ja usein olen ollut yötäkin jokivarren leiripaikoilla. Nyt tuli henkilökohtainen ennätys matkanopeudessa. Suomi Meloo-viesti käytti 24 kilometrin matkaan vain vähän päälle neljä tuntia ja siihen sisältyi noin kymmenen minuutin kelluntatauko ja puolen tunnin maatauko. Kuvaaminen jäi siis aika vähiin. Toivon, että ensikertalaiset, jotka näkivät Oulankajoen maisemat ikäänkuin pikakelauksena, tulisivat uudelleen ajan kanssa Oulangalle melomaan.

En osallistunut Pienen Karhunkierroksen kävelyyn vaan nukuin. Edellisenä vuorokautena olin kahdeksantoista tunnin aikana melonut 44 kilometriä ja nukkunut kaksi tuntia. Tarvitsin unitasausta. Iltalenkki Soiviojärvellä (8 km) palautti taas takaisin melontarytmiin.

Iltayö Soiviojärvellä oli kaunis. Aurinko pilkisteli matalalta puiden yläpuolelta koko melonnan ajan.

Torstaiaamuna viesti lähti jatkamaan Jokijärveltä Saijan lomakartanon rannasta kohti Taivalkosken kirkonkylää. Oman melontajoukkueeni leiri löytyi helposti lipun alta. Tämän päivän meloisin joukkueen kajakkikaksikon etumelojana kun tähän saakka olin tehnyt matkaa yksiköllä.

Saijan lomakartano on ihan Kalle Päätalon kotimuseon naapurina. Harmaat ravintola- ja majoitusrakennukset sointuvat hyvin ympäristöönsä. Edellisillan melajuhlasta huolimatta kello 8 aikaan oli matkaan lähdössä reippaita melojia lähes joka joukkueesta.

Vesikoira Milli olisi myös halunnut mukaan melomaan.

Noin neljän kilometrin järviosuuden jälkeen alkaa jokiosuus, jossa kahdenkymmenen kilometrin matkalla on kaksikymmentä koskea. Minun aiemmasta koskessa melomisesta on kulunut aikaa toistakymmentä vuotta, joten oli hyvä, että kajakin taka-aukkoon istui kokenut koskimeloja Sirpa. Kuvassa johtokanootti lähdössä kohti Jokijärven pohjapatoa, josta koskireitti alkaa.

Koskeen mennään yksi kanootti kerrallaan jättäen väliä, että takana tuleva pystyy väistämään jos edessä oleva kajakki juuttuu kiville tai menee poikittain. Kuvia ei tietenkään koskia meloessa oteta, joten kaikki jokiosuuden kuvat ovat tauoilta tai kosken suvannossa kuvattuja. Muutamilla melojilla oli kypärässään GoPro-kamera, joten videomateriaalia varmaan on myöhemmin nähtävillä.

Iijoen kosket Jokijärven ja Taivalkosken välillä ovat helppoja, luokitukseltaan I -II. Alun pienen jännityksen jälkeen huomasin, että jotain vanhoista taidoista oli vielä jäljellä. Reagointi nopeasti vaihtuviin tilanteisiin tuli selkärangasta. Tosin, en tiedä kuinka paljon takameloja joutui paikkaamaan melanvetojeni jälkiä. Mutta olimme yhtä mieltä, että koskeen on mentävä reippaasti meloen, että kajakki säilyttää ohjattavuutensa. Mottona oli, että jos menee kiville, niin mennään komeasti.

Melontamatkan puolivälissä rantauduimme tauolle Juurikkalammen rannalle.

Jokirannasta löytyi vielä luntakin. Kevään vihreys koivuissa ja lumikinos, onhan se erikoista. Melontakypäräni on tuunattu huovutetulla hiippalakilla.

Iijoen rannat Jokijärven ja Taivalkosken välillä ovat hyvin erämaiset. Vain muutamia mökkejä on matkan varrella. Jokimaisema on kaunis; kynttiläkuusia, koivuja ja rantapenkoilla kukkivat rentukat.

Tässä olemme juuri päässeet onnekkaasti irti matalikolta. Loppuosuudella joki levenee paikoin useaan haaraan. Kaikki uomat näyttivät olevan hyvin matalia. Juutuimme särkkään, josta ei päässyt irti kuin nousemalla kajakista, seuraava juuttuminen hoidettiin nostamalla kajakkia ylöspäin käsillä sorapohjasta tukien ja kolmas juuttuminen vältettiin kovalla vauhdilla meloen.

Jokiosuus päättyi Taivalkosken keskustaan, jossa vaihdossa oli voimalaitoksen ohitus. Voimalaitoksen padon alapuolella on Taivalkosken melontakeskus. Saimme seurata melontaesitystä koskimelontaradalla. Tässä taitojaan esittelee Petri Voutilainen, Taivalkosken liikunnanohjaaja, jolla on monia Suomen mestaruuksia koskipujottelussa.

Taivalkoskelta eteenpäin melontaviesti jatkui pitkin Iijokea Iihin asti. Oma osallistumiseni viestiin päättyi Taivalkoskelle.

Suomi Meloo-kanoottiviesti on yksi Suomi 100-juhlavuoden ohjelmista.

↧

"Valvo yö ulkona"

June 18, 2017, 11:13 pm

≫ Next: Tikankontteja juhannuksen aikaan

≪ Previous: Suomi Meloo reitillä Kuusamo-Ii

Nuku yö ulkona – Luonnonpäivän kunniaksi. Suomen Latu haastoi Luonnonpäivänä, lauantaina 17. kesäkuuta 2017 kaikki nukkumaan yönsä ulkona. Osallistuin haasteeseen soveltaen sitä omalla tavallani, eli valvoin yön ulkona ja ajankohta oli perjantain ja lauantain välinen yö, seuraavaksi yöksi kun Kuusamoon oli luvattu sadetta.

Mutta ensin, alkuillasta, oli tapaaminen neidonkenkien kanssa.

Lähden nousemaan Valtavaaralle Vuosselin parkkipaikalta kello 23. Suunnitelmana on kulkea latupohjaa kodalle Valtavaaran itäpuolta, mutta Ahmakallion luona päätänkin nousta Ahmakallion vastapuolen kukkulalle Karhunkierroksen polulle. Taivaalle on kertynyt pilviä ja näyttää siltä, että en ehdi Valtavaaran laelle ennen kuin pilvet peittävät pohjoisen taivaan. Ehdin kukkulalle näkemään kun aurinko juuri piiloutumassa pilveen.

Puolentoista kilometrin nousun jälkeen, puolenyön aikaan tulen Valtavaaran laelle. Ja ihan kuin tervehdyksenä ja silmäniskuna aurinko vilahtaa taas hetkeksi pilven raosta.

Kaukana lännen suunnalla välkkyy Kitkajärvi. Sen jäät lopulta lähtivät 16.6. eli ennätyksellisen myöhään.

Iso Pihlajalampi Valtavaaran juurella.

Kuljen ympäri vaaran lakea ja välillä pötkötän maassa kuvaten Valtavaaran pieniä, mutta niin kauniita kukkia. Riekonmarja avaa ensin kukat ruskeiden, viimevuotisten lehtien keskelle ja alkaa vasta sitten kasvattaa uusia lehtiä.

Sielikkö on juuri avannut ensimmäiset kukkansa. Vasta-avautunut kukka on punaisempi, myöhemmin kukinto muuttuu vaaleanpunaiseksi.

Valtavaaran koivujen lehdetkin ovat vasta avautuneet ja rinnettä pilkuttaa hento vihreys. Vähän yli kahden aurinko alkaa taas näkyä pilvien välistä.

Kolmen jälkeen lähden laskeutumaan laelta Valtavaaran lammelle päin. Pikkulintujen konsertti on kuultavana koko ajan. Yritän tunnistaa niiden ääniä, mutta en osaa. Mutta monta eriäänistä laulajaa on polun varrella.

Lammen laavulla savuaa nuotio, mutta ketään ei näy. Vähän matkan päässä metsässä on teltta. Ilmeisesti siellä nukutaan, joten virittelen hiljaa tulet uudelleen ja kaivan repusta loput eväät esiin.

Valtavaaranlampi aamuyön hetkinä.

On aika harvinaista istua pohjoisen kesäyössä niin, että itikat ei häiritse. Itikka-aika ei ole vielä kunnolla alkanut, mutta ei huolta, kyllä se vielä tulee.

Puoli viiden aikaan olen alhaalla parkkipaikalla, jossa liikkellä on muitakin, Kuusamon lintumaratoniin osallistujia varmaan.

↧

Tikankontteja juhannuksen aikaan

June 22, 2017, 9:33 am

≫ Next: Kasvi- ja luolaretkellä Neulaniemessä

≪ Previous: "Valvo yö ulkona"

Kuopion tikankontit ehtivät kukkaan juhannukseksi. Pohjoisesta palattua menin heti katsomaan tikankonttien tilannetta. Kukat olivat juuri avautumassa ja pari kukkaa oli jo aukikin. Juuri nyt kukinta on parhaimmillaan. Viileä alkukesä on myöhästyttänyt kukintaa, mutta ei paljon. Myös vuonna 2015 Kuopion tikankontit kukkivat kesäkuun puolivälissä ja Kuusamossa kesäkuun lopussa. Viime keväänä ne olivat poikkeuksellisen aikaisia. Kuusamossa ensimmäiset avonaiset kukat löytyivät jo 3.6. ja Kuopiossakin ne kukkivat samaan aikaan.

Tikankonttien myötä toivotan Hyvää Juhannusta.

↧

Kasvi- ja luolaretkellä Neulaniemessä

June 23, 2017, 9:29 pm

≫ Next: Juhannuksena

≪ Previous: Tikankontteja juhannuksen aikaan

Neljässä viikossa Neulaniemen metsä on muuttunut paljon. Toukokuun loppupuolella ainoat kukkijat olivat näsiä ja vaivero, nyt kukkii joka puolella. Metsätähdet, kielot, orvokit, mustakonnanmarjat ja upeat lehtokuusamat ovat juuri nyt yhtä aikaa kukassa. Metsälehmuksen lehdet ovat kasvaneet täyteen mittaansa ja joka puolella metsää tuoksuvat pihlajankukat.

Kullero ei ole kovin yleinen Pohjois-Savossa, mutta Neulaniemestä niitä löytyy pieneltä alalta. Ruotsalaiset ovat nimenneet kulleron osuvasti voipalloksi (smörboll).

Kissankäpälät vasta aloittelevat kukintaa.

Lehtokuusama viihtyy hyvin Kuopion lehdoissa.

Mustakonnanmarjan kukka lähietäisyydeltä.

Kivilohkareikkoa koristavat pihlajat. Tänä vuonna pihlaja kukkii runsaana.

Kävin talvella katsomassa Neulamäen kallion jääputousta Vuorilammin itäpuolella. Nyt halusin nähdä miltä siellä näyttää sulan maan aikaan. Jos talvella oli hankala pujotella suurten kivilohkareiden välissä, niin nyt se on vielä vaikeampaa. Korkealla kalliohyllyllä, puolivälissä kallioseinämää on runsas kalliokieloesiintymä. Ne saavat kukkia rauhassa, koska niiden luo on mahdotonta päästä. Kuin lohdukseksi löydän ihan jalkojen juuresta pienen kukkivan kalliokielon.

Kallioseinämän juurella on pelottavalta näyttävä kaivomainen luola. Suoraa pudotusta alaspäin on pari metriä. Luolan pohja näyttää ihan kuivalta.

Luolan suuaukon vierellä kasvaa mäkitervakkoa. Varmaan jo viikon päästä sen kukat avautuvat.

Jo talvella huomasin jääputouksen vierellä olevan syvennyksen. Kulkutie sinne oli kuitenkin jäinen ja sen verran korkealla, että en uskaltanut nousta katsomaan mitä syvennyksestä löytyy. Nyt kiipeän pienelle tasanteelle ja voi ihme mikä upea holvimainen luola sieltä löytyykään.

Luola on noin viisi metriä korkea ja pituutta saman verran. Leveyttä on vain 1-1,5 metriä. Kallioseinämässä on kapea hylly, jota pitkin seinämistä tukien voi kulkea luolan toiseen päähän.

Luolan suulta etelään avautuva näkymä hämmästyttää myös. Valtava kivipaasi tököttää pystyssä kivien välissä. Se on joskus irronnut kallioseinämästä, pudonnut alas ja jäänyt pystyyn kuin aseteltuna paikalleen muistomerkiksi.

Luolan pohja on noin puolitoista metriä kulkureittiä alempana.

Luolan katto on korkealla. Lieneekö tuo valtava kivilaatta sekin joskus irronnut ylempää emäkalliosta ja jäänyt nojalleen kalliota vasten.

Kivipaasi ja holviluola kuvattuna ulkopuolelta.

Kuljen lähemmäs Vuorilammin rantaa ja kiipeän tutulle paikalle, jossa monena vuonna olen kuvanut kalliokieloja. Tänä vuonna kukkia on enenmmän kuin aiemmin ja uusia versoja on noussut. Se on ilahduttavaa, koska kalliokielo näin pohjoisessa on harvinainen.

Kotimatkalla käyn vielä lammen rannalla kuvaamassa raatteen kukkia.

↧

Juhannuksena

June 25, 2017, 9:09 pm

≫ Next: Naarajoki kurjenmiekkojen kukinta-aikaan

≪ Previous: Kasvi- ja luolaretkellä Neulaniemessä

Juhannus oli viileä, sateinenkin, mutta paljon pelasti, että juhannusaattona ei satanut ja aurinkokin näyttäytyi välillä. Kokko nähtiin, juhannussaunassa tuoksui vasta (savolaiselle se on vasta, ei vihta) ja aattoa vietettiin mökillä läheisten kanssa.

Melkein perinne jo tämäkin. Myös viime juhannusaattona kävin pieksämäkeläisellä suolla punakämmekkää kuvaamassa. Nyt suon punakämmekät olivat vasta avautumassa.

Karpalon pienet kauniit kukat samalta suolta.

Osa raatteista oli vasta nupulla, osa jo kukkinut.

Villapääluikat

Jäppilän virkeä kyläyhdistys oli taas järjestänyt juhannustapahtuman. Pääosassa oli kokko, joka paloikin komeasti.

Ahvenlammen rannoilla oli mukavasti yleisöä kokkoa katsomassa.

"Neiti kesäheinä" juhannusaattona

Jäppilästä Suonenjoelle menevän tien varsia koristavat juhannuksen aikaan tunturikurjenherneet. Niidenkin kukinta on vähän myöhässä, vasta aurinkoisemmilla paikoin kukat olivat auenneet.

Tien varrella on myös harjumasmaloa. Se näyttäisi harvinaistuvan vuosi vuodelta.

Kävin juhannuksen aikaan useassa valkolehdokkipaikassa. Yhtään aukiolevaa kukintoa en vielä löytänyt.

Mökille tultua lähdimme veneellä katsomaan pikkutervakkopaikkaa. Nuorempi sukupolvi ei harrasta kasveja, mutta jotain lienee tarttunut kun poikani oli veneellä ohi ajaessaan huomannut kalliolla kukkivat pikkutervakot. Itse en vielä tähän aikaan kesästä olisi arvannut niitä lähteä etsimään. Sieltäpä löytyikin ennätysmäärä kukkivia pikkutervakoita.

Poikani ottamassa kuvassa näkyy hyvin miten jyrkässä paikassa ja kuivalla kalliopinnalla pikkutervakot viihtyvät.

Tumma pilvi lähestyi uhkaavasti, mutta pysyi kuitenkin poissa mökkilahdelta.

Kun iltayöstä ajelimme kotiinpäin, piti Suihkolansalmessa pysähtyä kuvaamaan värikästä ilta-aurinkoa.

Kokko vielä paloi, vaikka juhlakansa oli jo poistunut paikalta.

Vielä oli pysähdyttävä uudelleen Paasveden rannalle. Vähän ennen kuin juhannusaatto vaihtui juhannuspäiväksi, olivat taivaan värit ja heijastukset värikkäimmillään.

↧